Pykäsin noin kuukausi sitten eteisen tasolle paludaario-henkisen kasviasetelman . Alun alkaen se näytti tältä: Sain akvaarioryhmässä pian palautetta kuvan julkaistessani, että kasvit tulisivat kuolemaan ilman ilmastinta tai suodatinta. Se pitänee täysin paikkansa akvaariokasvien kanssa, mutta tuon purkin rehut (tuolloin kultaköynnöstä ja viirivehkaa) eivät ole varsinaisia vesikasveja; oikeastaan vain niiden juuret viihtyvät vedessä. Kuten aiemmin mainitsin , olin kasvattanut kaikille asetelman kasveille pitkät vesijuuret ennen kuin sidoin ne juurakkoon ja oksaan. Ensimmäisen vedenvaihdon tein noin 10 päivää asetelman pönötettyä purnukassa. Vesi oli muuttunut hieman rusehtavaksi mopani-juurakon takia, mutta itseäni värjäytyminen ei haittaa - onpahan luonnonmukaisemman näköistä. Muita ongelmia en havainnut: kaikki lehdet voivat hyvin, ja vedenalainen juurakko oli kasvanut hurjasti. Tällä viikolla tein seuraavan vedenvaihdon. Tällä kertaa kaksi lehteä, yksi kultaköynnöksen ja toi

Kuva täältä . Onko olemassa mitään kauniimpaa kuin luonnon asuttama, lukemattomien kasvilajien muodostama symbioosi ja vihreiden sävyjen sinfonia? Jos minuta kysytään, ei. Meri tosin tulee hyvänä kakkosena, mutta siitä lisää myöhemmin. Koska elämme Suomessa, jossa talvi kestää puoli vuotta ja kesä hyvällä tuurilla pari viikkoa, luonnon vehreyttä ei pääse ihailemaan aina ulko-ovesta pihalle kävellessään. Mahdollisesti siksi yritän tehdä kodistani viidakkoa. Meillä asuu tällä hetkellä 43 ruukullista viherkasveja. Huomattava osa niistä on kasvien taimia, joita on lukuisia per purkki. Kun koittaa aika erotella ne toisistaan, ja itse asiassa se on jo työn alla, purnukoiden määrä tulee kasvamaan jokseenkin räjähdysmäisesti. Kävimme viime viikonloppuna Ikeassa hakemassa 19 uutta purkkia, minkä lisäksi kylppärissä lojuu jatkuvasti tämänhenkinen näky: En yksinkertaisesti pysty heittämään nättejä lasipurkkeja lasinkeräykseen. Harmillisesti tosin, suurimmassa osassa niistä et

Meillä on yleensä siistiä. Ei aina, mutta yleensä. Jos asuisin yhä yksin, asuntoni olisi aina siisti. Sitä se oli vuosien ajan, kun asuin Kalliossa. Siivosin pikaisesti päivittäin, sillä 24,5-neliöinen kämppä ei vaativaa siivousta kaivannut. Vaikka asunnon pohja oli järjettömän hyvä, erillistä eteistä siinä ei ollut. Kenkiin tarttuneet kivet ja kaikki muu roska levisi ulko-oven edustalta alle altayksikön ympäri pienen torppani neliöitä, ja siksi tartuin imuriin tai mikrokuituliinaan joka päivä. Puoliskoni ei ole järin kiinnostunut siivoamisesta, vaikka onkin kovin tarkka sisustukseen liittyvistä ostoksista: hän harkitsee harkitsemisen perään, kunnes lopulta hankimme sen, jonka jo iät ja ajat olimme tienneet hankkivamme. Vaikka (kaikella rakkaudella) mies ja koira sotkevatkin nykyisessä asumuksessamme sen minkä ehtivät, sotkun puute johtuu siitä, että vanhasta tottumuksesta siivoan yhä päivittäin. Mutta ei vain tottumuksesta ole kiinni, vaan ensisijaisesti siitä, että r

Löysin muutama viikko sitten suomalaisen nettikaupan, www.viherkasvit.net . Itseni tuntien tiesin jo ennen sivun aavaamista, että ostoskoriin tarttuisi rehu poikineen - ja eilen hain paketin Postin noutopisteestä kotiin. Sivusto oli täynnä toinen toistaan ihanampia kasveja, joista kohtuullisen määrän valitseminen oli melkoisen työn takana. Lopulta päädyin tilaamaan kolmea lajiketta: haspansädekaislaa , pikkuruista helmivillakkoa ja monstera karsterinumia (sp. Peru) . Ylimmässä kuvassa koreileva haspansädekaisla on läheistä sukua Cyperys helferille , suomalaisittain sarakaislalle, joka on melko yleinen akvaariokasvi. Sitä löytyy myös omasta tankistani: Haspansädekaisla on akvaariosukulaisensa lailla varsin perso vedelle: sen juuret eivät koskaan saa kuivahtaa. Nettiä selatessani havaitsin, että moni akvaristi oli saanut kaislan kasvamaan akvaariossaan kauniisti, pisimmät oksat pintaa yläpuolta koristaen. Myös omassa pöntössäni ajattelin kasvaa sitä - jos se ottaa onnistua

Kuva täältä . Kasvatin vuosikausia kaupasta mukaan tarttuneita kasveja sekä itse siemenestä idätettämiäni taimia tietämättä juuri mitään kasvien ravinnon tarpeista. Ihmettelin, miksi rehu toisensa jälkeen alkoi näyttää kärsimisen merkkejä, vaikka mielestäni olin kastellut juuri oikean verran ja valon määräkin oli sopiva. Vasta akvaariokasveihin siirryttyäni ymmärsin, miten valtava merkitys oikealla lannoituksella kasvien hyvinvointiin on. Omissa varastoissani on tänä päivänä paitsi viherkasveille tarkoitettuja ravinteita, myös litratolkulla vastaavia vesikasveille. Melko usein heitän viherkasvien kastelukannuun jonkin verran jotain akvaarioravinnetta, ja olen huomannut kasvieni hyvinvoinnissa selvän parannuksen. Yllä oleva kuva on varsin kätevä "cheat sheet" niin viherkasvi- kuin vesikasviharrastallekin. Eihän tietenkään tuo kuvakaan välttämättä päde jokaisessa tapauksessa, mutta ainakin itseäni se on auttanut valtavasti. Toivottavasti siis siitä on apua myös jol

Kuva täältä. Saarnaan oppilapsilleni päivittäin, että nyt ne puhelimet pois, keskittykää oppituntiin! Tänään vielä lisäsin, että katsokaapa huviksenne ympärillenne kotimatkalla: ihan varmasti jokainen joukkoliikennematkustajakin tuijottaa älypuhelimensa ruutua. Perään voivottelin, mihin tämä maailma onkaan mennyt (ja tunsin itseni 88-vuotiaaksi mummokseni). Noin tunti saarnani jälkeen matkasin metrolla kohti Matinkylää. Kuulokkeeni pauhasivat Queenin klassikoita ja itse näpläsin intensiivisesti Facebookia. Hetken mietin, miksi asemalla X poistuneet matkustajat katsoivat pitkään perääni, mutta ajattelin sen loogisesti johtuvan upeasta ulkonäöstäni. Hetken kuluttua havaitsin olevani metron ainoa matkustaja päätepysäkin kääntöraiteella. Kun sivuovesta pullahti sisään työvuoroaan aloitteva kuski, hän totesi jokseenkin lakonisesti, että Länsimetron jatketta saa odottaa vielä vuoden jos toisenkin. Korvat punaisina mutisin, että oli meneillään niin intensiivinen työpuhelu,

Kuva täältä . Elettiin kevättä 2017, kun silloinen, 47-neliöinen asuntomme alkoi tuntua pieneltä. Se johtui pitkälti siitä, että asunnon kylpyhuone ja sauna veivät neliöistä yhteensä noin kolmanneksen. Makuuhuone oli pieni ja avokeittiön ja olohuoneen yhdistelmä epätoimiva. Aloitimme uuden kämpän etsinnän maltillisesti. Laitoin Oikotiehen hakuvahdin: omistusasunto, kerrostalo, vähintään 60 neliötä, eteläinen Espoo. Kävimme kesän aikana kahdessa näytössä, mutta katsastamissamme asunnoissa oli niin paljon ongelmia, ettemme oikeastaan harkinneet niitä ollenkaan. Jatkoin Oikotien selaamista, kunnes elokuun alkupäivänä löysin sen - meidän unelmakodin. Juuri lattia- ja keittiöremontoitu, vaaleapintainen, 72,5-neliöinen kerrostalon ykköskerroksen asunto Matinkylästä. Kävelymatkaa Isoon Omenaan 800 metriä, merenranta puolen kilometrin päässä. Laitoin vapisevin käsin viestin miehelleni. Samana iltana soitimme välittäjälle, jolla ei ollut aikomustakaan pitää julkista näyttöä, sillä

Kuvan lähde. Minä rakastan sisustuslehtiä. Tai no, tarkemmin ottaen, poden syvää viha-rakkaussuhdetta niitä kohtaan. Miksi? Siksi, ettei oma asuntomme koskaan näytä sisustuslehden viimeisen päälle sliipatuilta kodeilta. Mutta ihan oikeasti - kenen asunto muka oikeasti näyttää joka päivä, kellon ympäri, täydelliseltä? Yksin asuvalta se ehkä jotenkuten vielä onnistuisi. Jos yhtälöön lisätään puoliso, lemmikit ja lapset, Glorian kodin luomukset alkavat tuntua aika kaukaisilta. Kuvan lähde. Olen luonteeltani A-tyypin ihminen ja perin perfektionismin jo geeneissä. Meillä lapsuudenkodissa kotoa ei saanut istua sohvallekaan laittamatta perseen ja penkin väliin pehkinalusta tai pyyhettä, ettei sohvan kangas pilaantuisi. (Tämä oli järjetön linjaus mielestäni lapsena.) Äitini äiti, pian 88-vuotias Mummini, kerää edelleen lattialta joka ikisen pölypalleron, joka eteen osuu. Hänen luonaan käy kerran viikossa siivoja, mutta tottakai Mummi siivoaa hiki hatussa jo ennen siivooja

Tilasin viikko sitten Finnish Design Shopin sivuilta pyykkikassin, sillä olimme kipeästi sellaisen tarpeessa. Olihan ostos kallis, mutta päätin kerrankin tuhlata, koska se sopi mukavasti sisustukseen. Kuva:  Finnish Design Shop . Kassi tuli postiin nopeasti, parissa päivässä. Koska kyse oli kankaasta tehdystä kassista, oletin pakkauksen olevan pienikokoinen - litistyväthän nuo helposti. Kuudes aistini kuitenkin terästäytyi, joten lähdin postiin jättimäisimmän Ikea-kassin kanssa, jonka kodistamme löysin. Se hädin tuskin riitti paketin kantamiseen. Sen sijaan, että olisin kävellyt noin 800 metrin matkan postilta kotiin, pakkaus pakotti minut menemään bussilla. Onhan minulla kausikortti, mutta ihan periaatteesta ärsytti. Postin tätikin kommentoi, että onpa kevyt pakkaus näin isoon pakettiin nähden. Laatikon sisältä paljastui käsittämätön määrä kuplamuovia, jonka väliin oli litistetty omaan muovipakkaukseensa sullottu pyykkikassi. Myös kassin nahkaiset kahvat oli kääritty m