Eteiseen tuli kippo
Vuosi sitten löysin lähieläinkaupasta kivannäköisiä mopani-puun juurakoita. Kannoin niitä kotiin kaksi ja keittelin niistä kattila toisensa perään tanniineja irti. (Jollei akvaarioharrastus ole ydinosaamistasi: Puussa on tanniineja. Mitä tummempi puu, sitä enemmän tanniineja. Tanniinit värjäävät vettä, ja siksi moni akvaarioharrastaja tahtoo vähentää veden värjäytymistä esikäsittelemällä puun keittämällä tai liottamalla.)
Mopanissa tanniinit ovat kuitenkin tiukassa, ja ties kuinka monennen kattilallisen jälkeen luovutin ja heitin juurakot ämpäriin likoamaan. Siellä ne sitten likosivat puolisen vuotta, kunnes kyllästyin katselemaan ämpäreitä kylpyhuoneessa. Ne värjäsivät yhä vettä sen verran, etten tahtonut laittaa niitä tankkiini, vaikka pidänkin myös tumman veden akvaarioista. Siksi ne menivät asustamaan siivouskaappiin muiden akvaariotavaroiden kera.
Myöhemmin viime keväänä ihastuin peikonpähkinän oksiin, juuri niihin hauskannäköisiin käppyröihin, joita myydään kukkakaupoissakin. Pikainen googlailu kuitenkin paljasti, että oksat ovat sellaisinaan niin ohuita, että lahoavat akvaarioon nopeasti ja vaikuttavat prosessin aikana negatiivisesti vesiarvoihin.
Lisägooglailun jälkeen sotasuunnitelma oli selvä: ostin oksien lisäksi akvaarioystävällistä epoksilakkaa. Keitin, kuorin ja hioin oksat, minkä jälkeen sudin ne epoksilla ja annoin niiden kuivaa rauhassa Ikean pyykkimustekalassa, jotta lakan pintajäämät valuisivat tasaisesti alaspäin eikätkä tahraantuisi, kuten tasoa vasten kuivaessa olisi käynyt. Projekti kesti monta viikkoa, mutta lopputulokseen olin varsin tyytyväinen.
Yksi, jo osittain ennalta arvattu ongelma niittä kuitenkin oli - koska kepukat oli täysin päällystetty lakalla, ne kelluivat vedessä. Jos ne asetteli oikealla tavalla kivien alle ja yläreunoistaan kohti akvaarion sivureunalaseja, ne pysyivät paikallaan. Jokaisen vedenvaihdon yhteydessä ne silti nousivat pintaan. Jonkin aikaa niitä katselin, ja vaikka ne todella kauniita olivatkin, kyllästyin niiden kellumisominaisuuteen. Kepit päätyivät juurakoiden seuraksi siivouskaapin akvaario-osastoon.
Kuten aiemmasta postauksestani käy ilmi, akvaario kävi vuoden aikana läpi monta ilmettä. Viime vuoden loppu meni niin arjen- ja työntäyteisissä merkeissä, että kalaton akvaario jäi jokseenkin sikseen. Kun innostus taas nosti päätään tämän vuoden alussa, muistin myös mopani-karahkat, peikonpuun oksat ja kaapissani muhineen Ikean lasipytyn. Lisäksi olin jo pitkään kasvattanut viirivehkasta ja kultaköynnöksestä pistokkaita, ja niissä oli varsin mainiot juuret:
Niinpä aloin suunnitella eteisen tasolle asetelmaa. Valmiina löytyi tämä Ikean purkki:
Sitten tarvittiin enää soraa. Näppäränä naisena kävin vaivihkaa taloyhtiön hiekoituslaatikolla koirankakkapussin kera. Perusteellisen vesipesun jälkeen sora näytti tältä:
Lähietäisyydeltä yllättävän nättiä, eikö? Seuraavaksi otin juurakon ja kiinnitin sopiviin kohtiin juuttinarulla kultaköynnöstä ja viirivehkaa. Valitsin peikonpähkinän oksista asetelmaan sopivimman ja kieputin siihenkin narulla kiinni viirivehkaa. Lopulta laitoin juurakon purkkiin, lisäsin sorat, asettelin peikonpähkinän ja lisäsin vielä jo jonkin aikaa vedessä viihtyneen palmuvehkan varren. (Olen monesti kasvattanut palmuvehkojen varsia vedessä, ja ajan myötä ne kasvattavat varsin muhkean juuripalleron, samanlaisen kuin mullassa kasvaessaan.)
Eteiseen muutti tämä tuotos:
Mopanissa tanniinit ovat kuitenkin tiukassa, ja ties kuinka monennen kattilallisen jälkeen luovutin ja heitin juurakot ämpäriin likoamaan. Siellä ne sitten likosivat puolisen vuotta, kunnes kyllästyin katselemaan ämpäreitä kylpyhuoneessa. Ne värjäsivät yhä vettä sen verran, etten tahtonut laittaa niitä tankkiini, vaikka pidänkin myös tumman veden akvaarioista. Siksi ne menivät asustamaan siivouskaappiin muiden akvaariotavaroiden kera.
Lisägooglailun jälkeen sotasuunnitelma oli selvä: ostin oksien lisäksi akvaarioystävällistä epoksilakkaa. Keitin, kuorin ja hioin oksat, minkä jälkeen sudin ne epoksilla ja annoin niiden kuivaa rauhassa Ikean pyykkimustekalassa, jotta lakan pintajäämät valuisivat tasaisesti alaspäin eikätkä tahraantuisi, kuten tasoa vasten kuivaessa olisi käynyt. Projekti kesti monta viikkoa, mutta lopputulokseen olin varsin tyytyväinen.
Yksi, jo osittain ennalta arvattu ongelma niittä kuitenkin oli - koska kepukat oli täysin päällystetty lakalla, ne kelluivat vedessä. Jos ne asetteli oikealla tavalla kivien alle ja yläreunoistaan kohti akvaarion sivureunalaseja, ne pysyivät paikallaan. Jokaisen vedenvaihdon yhteydessä ne silti nousivat pintaan. Jonkin aikaa niitä katselin, ja vaikka ne todella kauniita olivatkin, kyllästyin niiden kellumisominaisuuteen. Kepit päätyivät juurakoiden seuraksi siivouskaapin akvaario-osastoon.
Kuten aiemmasta postauksestani käy ilmi, akvaario kävi vuoden aikana läpi monta ilmettä. Viime vuoden loppu meni niin arjen- ja työntäyteisissä merkeissä, että kalaton akvaario jäi jokseenkin sikseen. Kun innostus taas nosti päätään tämän vuoden alussa, muistin myös mopani-karahkat, peikonpuun oksat ja kaapissani muhineen Ikean lasipytyn. Lisäksi olin jo pitkään kasvattanut viirivehkasta ja kultaköynnöksestä pistokkaita, ja niissä oli varsin mainiot juuret:
Niinpä aloin suunnitella eteisen tasolle asetelmaa. Valmiina löytyi tämä Ikean purkki:
Sitten tarvittiin enää soraa. Näppäränä naisena kävin vaivihkaa taloyhtiön hiekoituslaatikolla koirankakkapussin kera. Perusteellisen vesipesun jälkeen sora näytti tältä:
Lähietäisyydeltä yllättävän nättiä, eikö? Seuraavaksi otin juurakon ja kiinnitin sopiviin kohtiin juuttinarulla kultaköynnöstä ja viirivehkaa. Valitsin peikonpähkinän oksista asetelmaan sopivimman ja kieputin siihenkin narulla kiinni viirivehkaa. Lopulta laitoin juurakon purkkiin, lisäsin sorat, asettelin peikonpähkinän ja lisäsin vielä jo jonkin aikaa vedessä viihtyneen palmuvehkan varren. (Olen monesti kasvattanut palmuvehkojen varsia vedessä, ja ajan myötä ne kasvattavat varsin muhkean juuripalleron, samanlaisen kuin mullassa kasvaessaan.)
Eteiseen muutti tämä tuotos:
Mielestäni asetelma on kaunis. Olen monesti aiemminkin kokeillut samanlaisia viritelmiä, vaihtamalla vettä viikon tai parin välein. Minkäänlaista tekniikkaa (suodatinta, ilmastinta) en ole tarvinnut, kasvit ovat kasvaneet tyytyväisinä, eikä viritys ole ruvennut tuottamaan epämiellyttäviä tuoksuja. Toivotaan siis parasta myös tämän kohdalla 
Toinen, loppuihin peikonpähkinän oksiin liittyvä, jokseenkin samanhenkinen projekti muhii idean tasolla. Katsellaan, milloin mahdan saada sen aikaiseksi.
-M
Comments
Post a Comment