Kun muijalla keitti yli

Tiedättekö sen tunteen, kun ympäri kämppää lojuu satapäin johtoja, joiden ainoa funktio tuntuu olevan pölyn kerääminen? Minä tiedän, ja olen tiennyt jo ihan liian pitkään.

Meillä suurin johto-ongelma on sijainnut makuuhuoneessa. Jostain syystä mies tahtoi makkariin telkkarin, vaikkei sillä ollutkaan siellä mitään järjellistä funktiota. Sen sijaan, se söi johtoa yksi toisen perään, kuten tekivät myös siihen lisätyt erilliset kaiuttimet.

Nuo johdot majoittuivat aina juuri semmoisiin paikkoihin, ettei niitä pystynyt mitenkään järkevästi pyyhkimään puhtaaksi tai imuroimaan. Joten päivä päivältä, viikko viikolta ja vuosi vuodelta siihen jumalan hylkäämään johtohelvettiin kertyi jatkuvasti lisää pölyä, joka vaikutti varsin negatiivisesti allekirjoittaneen pölyallergiaan (joka ensisijaisesti on henkistä laatua).

Johtokriisi sai alkunsa siitä, että uuteen asuntoon muuttaessamme havaitsimme, että olohuoneeseen mahtuisi varsin iso telkkari. Sitä ennen olimme eläneet perustelkkarilla, sellaisella keskimääräisen kokoisella, kohtuullisen vanhalla rotiskolla. Uuden asunnon olkkari mahdollisti kuitenkin 75-tuumaisen television hankkimisen. (Jos olet kaltaiseni, etkä ymmärrä tuumista mitään: telkkarin leveys on noin 165 senttiä.)

Kun uusi telkkari oli hankittu, vanha tv kiikutettiin makuuhuoneen lipastojen päälle. Koko ideassa ei ollut mitään järkeä, sillä puolentoista vuoden jälkeen olimme katsoneet sitä kolme (3!) kertaa.

Pari viikkoa sitten tein lopullisen siirron ja päätin kiikuttaa töllötimen romun mitä pikimmiten joko alakerran varastokoppiin tai Gigantin kierrätyspisteeseen, sillä vastaavia kukaan ei kaivannut edes Tori.fissä.

Kaiuttimet ja tuuletin pysyvät toistaiseksi makkarissa. Tuuletinta tarvitaan taas kesällä, ja kaiuttimilla on välillä kiva kuunnella miehen Google Home -härpäkkeen kautta musiikkia. Eivätkä ne edes yhtä paljon vaadi johtoja kuin tuo tuhoon tuomittu televisio.

Koska olin jo päättänyt hankkiutua eroon turhasta tilanpilaajasta, tilasin Artiksilta kolme taulua, joista todennäköisesti kaksi päätyy hyllyjen tasolle, nojaamaan seinää vasten. Lisäksi hyllylle asettautuu jo aiemmassa postauksessa mainistemani pikkuakvaario ja tietysti muutamia viherkasveja, koska niitä ei voi ikinä olla liikaa. Eihän?

Kaksi tilaamistani tauluista ovat jokseenkin abstakteja. Ihastuin niihin heti: niissä oli jotain jännän monitulkintaista. Toinen tauluista on mustetahratestin sukulainen, toinen muistuttaa buddhalaista ensōa, jonka tuijottelu tekee kaltaiselleni perfektionistille vähintäänkin hyvää.

Kolmas sen sijaan on aihepiiriltään tuttuakin tutumpi, sillä kyseessä on kotikaupunkimme. Sekä minä että puoliskoni olemme syntyperäisiä espoolaisia, ja vaikka kyseinen taulu onkin jokseenkin korni, se ihastuttaa juuri huumorinsa vuoksi: se on samalla camp-henkisen typerä mutta kotoisen tärkeä.

Ja onhan se vielä nättikin. Fisher Hillkin erottuu kaltalta, kun tarkaan tihrustaa 

Olen kohtuullisen varma, että Espoo ja ympyrä menevät makkariin, ja musteläiskä jää Oskun työhuoneen iloksi.

Päivitän seuraavan kerran makkarin kuulumisia, kun televisio ei enää näe aurinkoa!

-M