Projekti akvaario: Vuosi tankin elämää

Ei oma pyttyni, mutta suunnilleen yhtä pahalta se kalastoltaan näytti.

Sain ensimmäisen akvaarioni noin kymmenenvuotiaana. En enää muista sen kokoa, mutta tuskin se kahtakymmentä litraa enempää oli.

En tiennyt akvaarion hoidosta yhtään mitään. Putsasin tankkia silloin kuin muistin, tyypillisesti pari kertaa vuodessa jättisiivouksen nimissä: hulautin kalat ja kasvit ämpäriin, jynssäsin kivet, kannot ja koristeet pesuaineella puhtaaksi, pesin pohjahiekan ja suodattimen tulikuumalla vedellä ja huuhdoin itse akvaarion jollain Fairyn tapaisella, jottei sinne varmasti jäisi likaa. Ihme kyllä, yllättävän moni kala polski pitkälle elämässään.

Se, miten väärissä oloissa ja käsittämättömillä kombinaatioilla ne elelivät, oli huikeaa. Muistan ainakin yksinäisen seeprakalan, kiintiöpartamonnin, albiinomonnisia sekä miljoonakalayhdyskunnan - 20-litraisessa pytyssä. Valokuvia tuosta katastrofista ei löydy, ja ehkä hyvä niin.

Loppusyksystä 2017 elämääni iski akvaarion kokoinen aukko. Edellisestä akvaariosta oli aikaa lähes 20 vuotta, enkä osaa sanoa, mistä ajatus akvaariosta pullahti, mutta onneksi pullahti! Idean ansiosta meille muutti nimittäin Pentti:

  

Pentti, kaverien kesken Pena, oli enemmän kuin kala. Pentti oli mahtava luonne, leikkisä ja huomionkipeä kuin koira. Pentti asusti 40-litraisessa akvaariossa parin seeprakotilon kanssa. Toisin kuin tyypillinen, virtaamattomista vesistä pitävä taistelukala, Pentti rakasti suodattimen virtauksessa surffaamista.

Mutta Pena-parka kärsi kuitenkin jatkuvista ongelmista: sen evät reikiintyivät ja sulivat kerta toisensa jälkeen, vaikka akvaarion vesiarvot olivat kunnossa. Penalla oli elämänsä aikana yhteensä seitsemän lääkekuuria, mutta mikään niistä ei auttanut. Lopulta Pentti itsekin väsyi pyrstön jatkuvaan sulamiseen ja menetti intonsa elää.

Koska Lapinlahden ympäristö Helsingissä on itselleni tärkeä, kävimme hautaamassa sinne Penan pienessä pahvirasiassa syksyllä 2018. Kuulostapa miten typerältä ikinä, meille oli tärkeää antaa Pentille lopullinen sijainti veden äärellä.

Pentin jälkeen meni puoli vuotta kunnes uskalsin hankkia seuraavan akvaarion. Myin edellisen pois ja tilasin omilla mitoilla uuden, 80-litraisen pytyn, joka istui täydellisesti keittiön tasolle. Alku näytti tältä:

Muutamassa viikossa pönttö oli käynyt läpi nitriitti-nitraatti-syklinsä, ja sen lisäksi olin vaihtanut sisustusta sekä lisännyt kiviin bucephalandroja. Asukkaiksi haimme läheiseltä kasvattajalta peruspunaisia sukarapuja.

Sen jälkeen olimme viikon verran lomalla Kreikassa. Ja sehän meni päin persettä: Suomessa oli superhelle, ja kotiin palatessamme vain pari rapua sinnitteli hengissä. Yritin alentaa tankin lämpötilaa jääpalapusseilla, kylmäkallella ja tuulettimilla, tuloksetta. Ne pari viimeistäkin rassukkaa heittivät henkensä.

Sukarapujen massakuoleman jälkeen lisäsin pönttöön reissusta löytyneitä kiviä. Tykkäsin lopputuloksesta, mutta noin viikossa kaikki bucephalandratkin ottivat ja sulivat. Tuskin se kivistä johtui, vaan edelleen aivan liian korkeista lämpötiloista. Niinpä siis parissa viikossa pytyn ilme muuttui radikaalisti:

Tästä...

...tähän.

Pytty siis kärsi sekä rapujen että kasvien joukkokuoleman. Mutta kun helteet hellittivät, hankin 20 sinineontetraa (jotka yllä olevassa kuvassa näkyvätkin). Ne olivat kauniita, kunnes tajusin, etten edelleenkään ole parvikalaihminen. Kaipasin jatkuvasti yhtä ainoaa pääkalaa, ja semmoisen myös täysin vahingossa löysin:

En yksinkertaisesti voinut vastustaa tätä yksilöä, kun bongasin sen kotimatkan varrella lähieläinkaupasta. Varasin kalan seuraavaksi päiväksi ja rynnistin kotiin testaamaan vesiarvoja. Kaikki näytti hyvältä, ja Tarzan saapui meille syyskuisena tiistaina.

Mutta historia toisti itseään: Tarzanin pyrstö alkoi nopeasti sulaa, ja lopputulos oli ihan liian lähellä Pentin kohtaloa. Tiesin, että Tarzan voisi löytää paremman kodin netin kautta, joten otin yhteyttä henkilöön, jolla oli käsitystä siitä, kuinka toimia ylijalostetuista pyrstöistään kärsivien taistelukalojen kanssa. Niinpä Tarzan muutti uuteen kotiin, sai monenmoista lääkettä ja on sittemmin kasvattanut pyrstönsä takaisin kiitettäviin lukemiin. Kiitoksia siis edelleen Fisuttarelle, jonka tietotaito riitti pidemmälle kuin omani!

Alla akvaarion nykyinen näkymä:

Siellä asustaa ottoja sekä yksi hunajarihmakala, hyvin todennäisesti koiras (pullistelee omalle peilikuvalleen hyvin kiukkuisesti). Ehkä jossain vaiheessa, kunhan kasvit ovat kasvaneet vähän lisää, tulee hunajalle tyttöjä kavereiksi. Mutta toistaiseksi, tällä kokoonpanolla mennään!

-M